Agilitytuomarit perustivat yhdistyksen

Suomen Agilitytuomarit ry on kaikkiaan 26 jäsenen muodostama yhdistys. Jäsenyys on rajattu henkilöihin, joilla on Suomen Kennelliiton myöntämät agility-ylituomarioikeudet.
Tämä toiminta-ajaltaan nuori yhdistys on saanut kentältä erittäin hyvän vastaanoton, yhteisölle tuntui olevan selkeä tilaus Suomen agilitykentässä.

Idea syntyi risteilyllä

– Idea perustaa agilitytuomareille oma yhteisö syntyi vuonna 2002 Helsingin Seudun Kennelpiirin järjestämällä innovaatioristeilyllä, vuodesta 1997 saakka tuomarina toiminut Anne Savioja kertoo.

– Aika oli sellainen, että agilitytuomareiden mielipiteet ja asiantuntemus sivuutettiin melko täydellisesti korkeimpien elinten päätöksenteossa. Siksi aloimme miettiä että kuinka me, lajin tuomarit, saisimme lisää näkyvyyttä, kuuluvuutta, uskottavuutta ja painoarvoa päätettäessä Suomen agilityasioista. Huoli aiheesta oli niin suuri, että pidin risteilyllä puheen, jonka toimitin myös kirjallisesti Kennelliiton silloisille nokkamiehille edelleen pohdittavaksi. Me kolme agilitytuomaria eli Mia Laamanen, Kati Wala ja minä visioimme agilitytuomariyhdistyksen perustamisidean yhdessä Kennelliiton edustajien Kari Järvisen, Paavo Rapilan ja Leena Parviaisen kanssa, Savioja muistelee.

– Ensimmäisen kerran yhdistyksen perustamisesta keskusteltiin tuomariporukassa joulukuussa 2002 Messukeskuksen näyttelyn yhteydessä, Savioja toteaa. – Projekti eteni niin, että suunnittelukokous järjestettiin tuomaripäivillä syksyllä 2003 ja perustamiskokous pidettiin niin ikään tuomareiden neuvottelupäivien yhteydessä Kokkolassa 2004. Rekisteröidyn yhdistyksen statuksen yhdistyksemme sai Patentti- ja Rekisterihallitukselta elokuussa 2005. Sittemmin myös Helsingin Seudun Kennelpiiri on hyväksynyt yhdistyksemme jäsenekseen ja Kennelliiton hallitus on käsitellyt jäsenanomuksemme joulukuun kokouksessaan.

Agilityn suosio kasvaa

Agility on lajina tänä päivänä todellisessa nosteessa. Tietämys tästä mukaansa tempaavasta ja vauhdikkaasta lajista on saavuttanut suuren yleisön ja medioissakin uutiskynnys on olennaisesti madaltunut. Agilityä ei koeta enää pikkukoirien hieman hassuksi hyppelylajiksi, jonka uutisarvo asettautuisi korkeintaan loppukevennysten tasolle, vaan agility on kehittynyt vakavasti otettavaksi koiraurheilumuodoksi, joka vaatii harrastajiltaan todellista osaamista. – Harrastajamäärät ovat nousseet huikeasti ja nousisivat vielä enemmänkin, jos kouluttaja- ja koulutuspaikkaresurssit olisivat riittävät koko maassa, Savioja toteaa.

Kati Wala haluaa myös antaa tunnustusta agilityn ahkerille työmyyrille. – Suomessa on valtavan hyviä koiria, innokkaita ja kunnianhimoisia ohjaajia ja erittäin toimiva yhdistyssektori lukuisine hyvin järjestettyine kilpailuineen. Edes vaativat ilmastolliset olosuhteet eivät ole estäneet meitä kehittymästä ja harrastamasta tätä lajia lähes ympärivuotisesti. Ihailtavaa on, että meillä Suomessa ohjaajat ottavat koiransa huomioon terveellä tavalla ja pyrkivät järjestelmällisesti kehittämään koiransa osaamistasoa ja kehittymään myös itse ohjaajina yhä parempiin suorituksiin. Suomi on pärjännyt hienosti verrattuna mihin tahansa muuhun agilitymaahan, Wala mainitsee hieman ylpeyttä äänessään.

– Jos me saisimme vielä hieman lisää uskoa osaamiseemme eli panostusta henkiseen puolen valmentautumiseen, olisimme todellisia huippuja, manchesterinterrieriharrastaja Wala analysoi. – Ei käy kieltäminen, etteikö agility olisi sen tuulisella huipulla tiukimmassa kärjessä äärimmäisen vaativa taisteluareena, jossa vain henkisesti vahva voi yltää korkeimmalle korokkeelle. Kirkaimman mitalin saa se, jonka halu ja tahto kestää taipumatta koko joukon sisäisiä ja ulkoisia paineita. Juuri tuohon hetkeen tarvitaan todellista voitontahtoa; täytyy oikeasti haluta voittaa.

– Toisaalta on välttämätöntä ymmärtää, että kaikki agilityharrastajat eivät suinkaan halua sulloutua kapeaan huippukärkeen, siksi lajia täytyy kehittää myös harrastustason näkökulmasta. Agilityn harrastaminen ja kansallisella tasolla kilpaileminen tarjoaa koirakoille aivan loistavaa vastapainoa arjelle. Se on paitsi hauskaa yhdessäoloa muiden lajin harrastajien kesken, myös sitä, että ohjaaja voi nauttia yhteistyöstä oman rakkaan koiransa kanssa. Tästä lajista on siis moneksi!

Miksi agilitytuomarit tarvitsivat yhdistyksen?

– Yhdistys on perustettu vaikutuskanavaksi välittämään tuomarikunnan ääntä suhteessa Kennelliittoon, yhdistyksiin ja agilityharrastajiin. On tärkeää, että nykyään yhdistyksen kautta voimme tiedottaa asioista laajalti. Yhdistyksen rooli on ennen kaikkea antaa lausunnoille voimaa ja jäsenilleen kollektiivista tukea, määrittelee Wala. – Tuomariyhdistys on nimenomaan asiantuntijajoukko, joita tulisi kuulla ja käyttää hyväksi kaikissa lajiin liittyvissä kysymyksissä.

– Yhdistys kokee tärkeäksi saada ottaa vastuuta agilitytuomareiden-, koulutusohjaajien- ja koetoimitsijoiden koulutuksesta. Tuomarikunnan pyrkimyksenä on vaikuttaa siihen, että nämä koulutukset kehittyvät oikein; ei kohti kaupallista hyödyntavoittelua vaan käytännönläheiseen, oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen suuntaan.

– Tuomariyhdistyksen perustamiselle oli nyt sopiva aika. Tuomarikunta ei Suomessa ole vielä paisunut valtavan suureksi, joten järjestäytyminen tässä vaiheessa oli kaikille osapuolille melko vaivatonta, kertoo vuodesta 1997 tuomarina työskennellyt Kati Wala.

– Suomen Agilitytuomarit -yhdistyksen yhtenä tavoitteena on myös saada oma edustaja niin kansallisiin kuin kansainvälisiinkin kennelorganisaatioihin, jotka jollain muotoa linkittyvät agilityyn. Toivomme välitöntä ja tehokkasti toimivaa yhteyttä ja kontaktiverkkoa maamme ulkopuolisiin intressiryhmiin, Savioja selvittää. – Tätä kautta haluamme tietysti myös säilyttää nykyisen tasomme kansainvälisestikin mitaten tasokkaina agilitytuomareina ja haluamme jatkossa jopa lisätä tätä taidollista etumatkaamme suhteessa muiden maiden kollegoihin, Savioja kertoo hyväntahtoisesti virnistäen.

– Mitä taas tulee kotimaiseen tuomarityöskentelyymme, pyrimme siihen että yhdistyksen ansiosta voisimme vielä paremmin vakiinnuttaa yhtenäistä arvostelulinjaa ja pitäytyä yhteisesti sovituissa tulkinnoissa. Maailmalla on monissa käytännöissä ja sääntötulkinnoissa pohjoismaisen säntilliseen tapaan verrattuna huomattavasti enemmän hajanaisuutta, epätietoisuutta ja suoranaista viidakkomeininkiä, ulkomaillakin arvostellut Savioja tietää.

Yhdistyksen voima on jäsenistössä

– Miksikö tuomarin kannattaa hakeutua tuomariyhdistyksen jäseneksi? Siksi tietysti, että jaettu ilo on moninkertainen ilo, huudahtaa Savioja. - Yhteistyömme tulee varmastikin tiivistymään ja tehostumaan ajan saatossa. Lisääntyneen yhteistyön myötä opimme toinen toisiltamme uutta, jaamme ja välitämme ideoita ja opimme tuntemaan toisemme paremmin. Voimme myös yhdistää tietämyksemme, joka on yhteen summattuna potentiaali, jota ei ole aiemmin tavoitteellisesti hyödynnetty.

– Kaikki agilitytuomarit eivät vielä valitettavasti ole yhdistyksen jäseniä, Kati Wala pahoittelee. – Mikseivät ole, siihen en tiedä syytä. Voisikohan kyseessä olla pelko siitä, että yhdessä vaikuttaminen olisi jollain tavalla käsiä sitovaa ja mahdollisuuksia rajaavaa? Itse koen aivan päinvastoin; tätä kautta saamme nimenomaan voimia toimintaamme. Ajaahan yhdistys yksinomaan tuomareiden asiaa ja luo mahdollisuuksia edistää lajimme kehitystä. Tuntuu epätodennäköiseltä, etteikö jokainen lajiin vihkiytynyt tuomari haluaisi juuri tätä.

– Kun yhdistyksemme otetaan mukaan Kennelliiton jäsenyhdistykseksi, sen toiminta pääsee oikein kunnolla käyntiin, Savioja selvittää. – Voimme alkaa järjestää koulutustilaisuuksia lajin harrastajille, jatkokouluttaa omaa tuomarikuntaamme ja ylläpitää yhteisömme entistäkin yhtenäisempänä ja erittäin ammattitaitoisena.

Olevaa ja tulevaa toimintaa

– Yhdistyksen ensimmäinen vuosi on pääosin kulunut toiminnan aloittamiseen liittyvän byrokratian rattaiden pyörittämiseen, Savioja kertoo. – Yhdistys avasi kuitenkin heti toimintansa perustamisen jälkeen omat kotisivut internettiin. Näillä sivuilla on jo tiedotettu harrastajille, kilpailijoille ja kilpailuita järjestäville yhdistyksille yhdistyksemme päätöksistä, suosituksista ja yleisistä toimintatavoista, Wala mainitsee. – Luonnollisesti kotisivuilta löytyy myös yhdistykseen kuuluvien agilitytuomareiden ja toimihenkilöiden yhteystiedot. Nettisivut on koettu hyvin positiiviseksi tiedotuskanavaksi, joka konkreettisesti tavoittaa koko harrastajakunnan.

– Agilitytuomariyhdistys aikoo järjestää vuonna 2006 ensimmäiset agilitykilpailunsa, Savioja paljastaa. – Yhdistyksen järjestämän agilitykilpailun ideana on nimenomaan se, että tuomarit toimivat "molemmin puolin pöytää" eli paitsi tuomareina, kantaen myös järjestelyvastuun kokonaisuudessaan. Tapahtuman onnistuminen on meille tietysti mieluinen haaste, sillä todennäköisesti toimiamme tarkkaillaan tuossa kilpailussa suorastaan suurennuslasitarkuudella, Savioja mainitsee. – On kyllä hienoa päästä järjestämään tuomareiden omaa agilitykilpailua, sillä aivan varmaa on, että koskaan aiemmin ei Suomessa ole nähty töissä näin montaa agilitytuomaria samassa kilpailussa, Wala naurahtaa.

Yhteistyötä ja linkittyminen olemassa oleviin järjestelmiin

Suomalaiset agilitytuomarit ovat ensisijaisesti Suomen Kennelliiton valtuuttamia toimihenkilöitä ja edustamme siis ensisijaisesti SKL:ää, Savioja kertoo. – Juuri parhaillaan agilitysektori on suurten muutosten alla, sillä lajiliittohanke on tulossa mukaan toimintaan. Agilitytuomarit toivovat yhdistyksensä kautta yhteistyön kitkattomuutta myös tulevan lajiliiton suuntaan.

- Pyörää ei kannata ryhtyä keksimään uudelleen vaan hyödyntää olemassaolevaa systeemiä mahdollisimman tehokkaasti, Wala toteaa. – Agilitytuomariyhdistyksellä on parhaat mahdolliset edellytykset vaikuttaa siellä, missä päätöksiä tehdään säännöistä tai koulutuksista.

Agilitytuomariyhdistykseen voi ottaa yhteyttä soittamalla esimerkiksi puheenjohtajalle Vesa Sivoselle tai sihteerille Kati Walalle, yhteystiedot löytyvät nettisivujen kautta. – Toivomme yhteydenottoja kaikissa mahdollisissa lajiimme liittyvissä asioissa, joihin meidän toivotaan ottavan kantaa yhdistyksen nimissä. Kaikki sidosryhmät ja yhteistyökumppanit ovat tervetulleita aloittamaan yhteistyön yhdistyksemme kanssa, Savioja kannustaa.

Itsekin bordercolliella ja bostoninterrierillä aktiivisesti kilpaileva Savioja haluaa vielä lopuksi korostaa, että nykyisin suurin osa tuomareista kilpailee myös itse agilityssä. – Tästä syystä kilpailijoiden ja tuomareiden välille ei ole päässyt muodostumaan olennaisen suuria näkemyseroja. Tuomarikunnan tekemät päätökset ja tulkinnat ovat hyvin konkreettisia ja käytännönläheisiä, eikä tulevaisuudessakaan ole vaarana että tuomaritehtävät muodostuisivat elitistiseksi, käytännöstä vieraantuneeksi järjestelmäksi. Asioita katsotaan tuomariyhdistyksessäkin varmasti aina myös ruohonjuuritasolta, Savioja lupaa.

Teksti: Salme Mujunen
Julkaistu Koiramme-lehdessä

Pääsivulle